Valmistamiemme valettujen sähkötarvikkeiden valikoima on yksi maailman laajimmista. Se sisältää mm. erilaisia jakorasioita, kytkimiä, pistorasioita, valaisimia ja koteloita, joita kaikkia on mahdollista räätälöidä myös asiakkaan tarpeiden mukaan. Tuotamme myös useita laiva-asennuksiin soveltuvia malleja.    

     

KIERRÄTYSALUMIINI

Käytämme valutuotteittemme raaka-aineena kierrätysalumiinia, jota kutsutaan myös silumiiniksi.

 

VALMISTUSPROSESSI

Tuotteittemme valuosat valmistetaan joko paine- tai kokillivalumenetelmää käyttäen. Kaikki tuotantovaiheet aina perustuotannosta jälkikäsittelyn eri osiin, kuten koneistukseen, pulverimaalaukseen ja kokoonpanoon, tapahtuvat Karjaalla sijaitsevassa toimitilassamme.

 

ASIAKKAIDEN LUOTTAMUKSEN SAAVUTTAMINEN

Toimintamme perustuu avoimeen vuorovaikutukseen, joustavuuteen ja asiakkaiden kuunteluun. Asiakkaamme ja sidosryhmämme ovat osoittaneet arvostavansa näitä periaatteita palkiten meidät pitkään jatkuneilla asiakassuhteilla ja toimivalla yhteistyöllä. Henkilökuntamme on sitoutunutta ja joustavaa, mikä puolestaan näkyy nopeina ja varmoina toimituksina, myös maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Yhteistyökumppaneihimme kuuluvat sähkötukkuliikkeet taas omalta osaltaan varmistavat, että tuotteitamme on saatavilla kun niitä tarvitaan.